Puhe Turun kauppakorkeakoulun valmistujaisjuhlassa 14.6.2013

Julkaisin tämän puheen jo vajaa vuosi takaperin, heti sen pidettyäni. Sivustopäivityksessä kuitenkin artikkeli katosi bittiavaruuteen. Valmistuin Turun kauppakorkeakoulusta ekonomiksi / kauppatieteiden maisteriksi keväällä 2013 ja minua pyydettiin pitämään maisteriaisissa puhe kaikkien valmistuneiden puolesta.

Tämän puheen opetuksena voitaneen pitää varavaihtoehdon tärkeyttä unelmien tavoittelussa. Kun haet töitä, joita haluat tehdä tai tavoittelet unelmaopiskelupaikkaa, älä anna ajatuksesi lukkiutua yhteen yritykseen tai kaupunkiin. Haluamasi työnkuva löytyy monesta erilaisesta yrityksestä ja haluamasi koulutuksen voit saada monesta eri opinahjosta.

Arvoisa kauppakorkeakoulun johtaja, hyvä muu juhlaväki ja tärkeimpänä – rakkaat kanssavalmistuvat,

On aikamoinen yhteensattumien summa, että olen täällä tänään pitämässä puhetta meidän kaikkien vastavalmistuneiden puolesta.

Ensinnäkään minusta ei pitänyt tulla kauppatieteiden maisteria vaan diplomi-insinööri. Urapolkua suunnittelin alustavasti jo yläasteella ja vuosien myötä tämä ajatus vain vahvistui. Lukion pitkä matematiikka, kemia ja fysiikka myös ylioppilaskirjoitussuunnitelmissa johtivat siihen, ettei yhteiskuntaopin opettajamme päästänyt minua lainkaan kansantaloustieteen kurssille, jonka kurssikirjana olisi ollut yksi kauppakorkeakoulun pääsykoekirjoista. Hänen mukaansa minun olisi pitänyt hakea Teknilliseen Korkeakouluun, koska sinne pääsyyn ja siellä opiskeluun tarvitaan matemaattisia lahjoja – kauppakorkeakouluun pääsisi kuulemma kuka vaan, kunhan jaksaisi lukea ja ilmeisesti hänen mielestään minkäänlaista lahjakkuutta ei myöskään kauppakorkeakoulussa tarvita.

Kuten varmasti jo päättelittekin, en tätä lukio-opettajaa uskonut, saati kurssille pääsemättömyydestä lannistunut, vaan pidin kiinni abivuoden aikana syntyneestä unelmastani lähteä opiskelemaan kauppatieteitä.

Minusta ei myöskään pitänyt missään nimessä tulla turkulaista. Hain kaks kertaa Helsingin kauppakorkeakouluun. Kun toisella yrittämällä katsoin tuloksia ja huomasin jääneeni taas puolen pisteen päähän, mutta saaneeni kakkosvaihtoehdon paikan Turkuun kirosin mielessäni ja ajattelin, että onneksi ei tarvitse lähteä vielä mihinkään. Voisin ottaa paikan vastaan Turussa, mutta lykätä aloittamista vuodella armeijan verukkeella ja hakea vielä kolmannen kerran Helsinkiin.

Heinäkuun puolessa välissä armeijaveruke poistui valikoimasta, enkä ollut vielä ehtinyt ilmoittaa opiskelujen aloittamisen lykkäämisestä. Mietin pari viikkoa kaikki mahdolliset tekosyyt läpi, mutten keksinyt mitään riittävän hyvää. Seuraavaksi vuodeksi Espooseen suunniteltu elämä töineen ja harrastuksineen ei kuulostanut vakuuttavalta perustelulta.
Päätin kuitenkin, että viivyn Turussa mahdollisimman vähän aikaa viikosta ja yritän jatkaa elämää enemmän Espoon päässä. Harmillisen yleinen ajatusmaailma pääkaupunkiseutulaisten keskuudessa.

Noh, perehdytysviikon torstai Turussa sisälsi TuKYn kaupunkisuunnistuksen ja perjantaina aamupäivällä irtisanouduin töistä ja ilmoitin urheilujoukkueelleni, että tulevan kauden pelaajasopimus täytyy purkaa, koska jäänkin Turkuun. Alkuperäisen suunnitelman sijasta kävin Espoossa opiskelujen aloittamisen jälkeen ensimmäisen kerran marraskuussa. Kuten niin monelle muullekin tapahtui – Turun Kauppakorkeakoulu ja sen mahtava yhteishenki vei mukanaan täysin.

Kuluneet vuodet Turun Kauppakorkeakoulussa ovat olleet ehdottomasti tähän asti elämäni parhaat vuodet. Meillä kaikilla vastavalmistuneilla niihin on kuulunut huikea määrä uusia ystäviä, tuhansia unohtumattomia kokemuksia, hauskanpitoa, juhlia, aamun pikkutunneille asti ahertamista erilaisten projektien tai töiden parissa – ja kaiken tämän kautta olemme oppineet valtavasti uutta.

Kuten edellisestä listasta on havaittavissa, eivät muistomme ja kokemuksemme painotu kovin vahvasti itse kurssien suorittamiseen ja pänttäämiseen, vaan sosiaalisiin aktiviteetteihin Turun kauppakorkeakoulun viitekehyksessä. Olemme kyllä oppineet monia hyödyllisiä asioita liiketoiminnan ja talouden piiristä, mutta eivät ne päällimmäisenä ole jääneet mieleen.

Parhaat opiskelumuistot liittyvät tapahtumiin ja tilanteisiin ja ennen kaikkea ihmisiin, joiden kanssa olemme nämä vuodet Turun kauppakorkeakoulussa viettäneet. Toisille tämä yhteisö tarkoittaa mahtavia juhlia kerrasta toiseen ja sitä avointa ja vilpitöntä ilmapiiriä, joka Turun Kauppakorkeakoulussa vallitsee. Toisia autetaan ja kilpailu opintojen etenemisestä ja arvosanoista on leikkimielistä ja hyvässä hengessä tapahtuvaa, vaikka opiskeluun täysillä panostetaankin. Toiset taas kaappaa mukaansa erityisesti Turun KY:n tarjoamat mahdollisuudet järjestötoimintaan ja sitä kautta itsensä kehittämiseen. Parhaimmillaan opiskelijajärjestötoiminnan sivutuotteena muodostuu elinikäisiä ystäväpiirejä, jotka tapaavat toisiaan säännöllisesti vuosittain esimerkiksi kesäkokousten merkeissä, vaikka polut muuten olisivatkin erkaantuneet.

Ainakin itse uskon saaneeni kaikkein eniten loppuelämän rakennuspalikoita ja avaimia elämässä selviämiseen juuri näistä järjestötoiminnan mukanaan tuomista hetkistä, enkä välttämättä kursseilla opituista teorioista.

Vaikkei minusta alun perin kauppatieteiden maisteria – saati turkulaista pitänyt tullakaan, voin tämän kuuden vuoden uurastuksen perusteella todeta, että päivääkään en ole valintaani katunut.

Kiitos Turun Kauppakorkeakoulu ja sen mahtava henkilökunta, että olette tarjonneet meille mahdollisuuden suorittaa erinomaisen ja elinkeinoelämän arvostaman tutkinnon mahtavissa puitteissa sekä tarjonneet kasvualustan verkostolle, jonka yhteishenki ja ystävyyssuhteet kantavat meidät varmasti läpi tulevaisuuden haasteiden.
Ja kiitos ennen kaikkea teille, jotka teitte opiskeluajastani elämäni parasta aikaa ja onnea sekä menestystä tulevaisuuteen.

Kanssavalmistuvat – tänä päivänä saamme juhlistaa tähän mennessä kenties elämämme suurinta merkkipaalua. Koko elämä on kuitenkin vielä edessämme. Toivottavasti saamme jakaa myös opiskelujen jälkeiset elämänvaihteet. Nyt kun siirrymme niin sanottuun aikuisten elämään, ei anneta sisäisen lapsenmielemme kuolla. Nautitaan tulevaisuudesta vähintään yhtä paljon, kuin olemme opiskelijaelämästä nauttineet – silloin unelmien saavuttaminen palkitsee eniten.

Kiitos